Miesten edustus taipui KäPa:lle vieraissa

14.7.2019

Sininen ei onnistunut kääntämään peliä, vaikka pelasi lähes koko toisen jakson miesylivoimalla.

FC Espoo kärsi kolmannen peräkkäisen tappionsa eilen lauantaina, kun KäPa kaatoi edustuksen lukemin 2-1. Häviö oli niin ikään kolmas peräkkäinen joukkueiden keskinäisissä sarjakohtaamisissa, joissa KäPa on ollut viime vuodet erittäin vahva.

Kotijoukkue vastasi avausjakson ainoasta maalista 34. minuutilla, ja maalintekijänä oli Kalle Salmi. Toinen jakso alkoi KäPa:n kannalta murheellisesti, kun Chinedu Akuvuo otti toisen varoituksensa, ja joutui vajaalle 40 minuuttia ennen pelin päätöstä. 

Sinisen yritys palkittiin 73. minuutilla, kun Sami Stam viimeisteli kauden toisen osumansa. Verkot soivat uudestaan seitsemän minuuttia myöhemmin, mutta tällä kertaa toisessa päässä. KäPa:n 2-1-osuma merkittiin FC Espoon omaksi maaliksi.

KäPa pääsi vielä muutamaa minuuttia myöhemmin hakemaan viimeistä niittiä rangaistuspotkusta, mutta Ari Salonen epäonnistui yrityksessään. Tästä huolimatta pisteet jäivät Oulunkylään, ja Sininen lähti kotimatkalle tyhjin käsin.

Tappio pudotti FC Espoon B-lohkon kuudennelle sijalle, kun Ilves/2 nousi tasapisteisiin joukkueen kanssa. Kun kausi on puolivälissä, Sinisen saldo on viisi voittoa, yksi tasapeli sekä viisi tappiota maalierolla 16-16.

Pelit jatkuvat ensi viikon lauantaina, kun EPS isännöi Sinistä Espoon derbyssä. Paikalliskamppailu alkaa kello 17:00 Espoonlahdessa.

Ottelun kokoonpanot ja tilastot löytyvät Palloliiton tulospalvelusta.