Miesten edustus tappioasemasta komeaan vierasvoittoon
31.5.2019

Sinisen voittokulku jatkui Tampere Unitedin vieraana
FC Espoo palasi B-lohkon kärkeen tehtyään ryöstöretken Tampereelle eilen helatorstaina. Joukkueen avauskokoonpanossa oli päävalmentaja Ilir Zenelin lupailemaa rotaatiota, ja keskikenttämies Ahmed Abdi pääsi ensi kertaa avaukseen.
Kauden toista voittoaan hakenut Tampere United siirtyi ottelussa johtoon 22. minuutilla, kun Aleksi Sainio ohitti Matias Niemelän paluupallosta. Maalia edelsi Omar Kharyn tolppalaukaus, josta peliväline kimposi takaisin peliin.
Sinisen tasoitusta ei tarvinnut odotella kuin kuusi minuuttia: Valdrin Rashica iski pilkulta kauden avausmaalinsa. TamU-vahti Elias Alanen oli hyvin mukana, muttei saanut pelastettua joukkuettaan takaiskulta.
Ottelun voittomaali syntyi vielä ensimmäisen puoliajan loppuhetkillä, kun Erik Valkamo nousi valokeilaan. Kastriot Kastrati tarjoili hänelle pallon boksiin, ja Valkamo viimeisteli avausosumansa edustusjoukkueessa.
Kummallakin joukkueella oli tekopaikkansa toisella jaksolla, mutta lisämaaleja ei nähty, ja Sininen pääsi kotimatkalle kolme pistettä mukanaan.
Vaikeuksien kautta voittoon
Päävalmentaja Zeneli toteaa, että valmistautuminen otteluun meni suunnitelmien mukaan. Erityisesti mies iloitsi siitä, kun joukkue onnistui kääntämään tappioaseman voitoksi. Myös keskikentällä hieman vähemmälle vastuulle jääneiden Abdin sekä Daniel Ahlbladin esitykset tyydyttivät Zeneliä.
- He suoriutuivat tehtävistään hyvin. Pystyimme myös estämään vastustajan pääsyn hyviin maalipaikkoihin. Heillä kyllä oli tilaisuutensa, mutta (Matias) Niemelä pelasi todella hyvin, ja venyi komeisiin torjuntoihin, Zeneli sanoo.
- Me saimme luotua hyvin maalipaikkoja. Onneksi meidän oma Mörkömme, "Eki" (Valkamo), laittoi pallon sisään, ja takasi meille kolme pistettä. "Kassu" (Kastrati) teki maaliin hienon esityön, ja on ollut mukava nähdä, että hän pääsee peli peliltä paremmin mukaan.
Joukkueiden kokoonpanot löytyvät ottelupöytäkirjasta, ja itse matsi TamU:n Youtube-kanavalta.
Sinisen kotiottelut jatkuvat jo sunnuntaina, kun Pallo-Iirot vierailee Leppävaaran stadionilla. Tervetuloa kannustamaan Sininen voittoon!