Miesten edustus valmiina talvikauden viimeiseen puristukseen

20.4.2018

Tampere United isännöi Sinisiä tänään perjantaina kello 19:45 alkaen.

Pitkä harjoituskausi on tulossa viimein päätökseensä ja Kakkosen sarjakauden alkuun on enää kaksi viikkoa. Edustuksen preseason on sujunut tuloksellisesti varsin mukavasti: vuoden 2018 saldona on kahdeksan voittoa, tasapeli ja kaksi tappiota.

Joukkueessa on käynyt kuukausien mittaan testimiehiä, mutta runko on tällä kaudella vahvasti "omavarainen". Nuori ryhmä koostuu pääasiassa seuran omista kasvateista.

- Ajatuksenamme on ollut selkeästi se, että kasaamme joukkueen nuorista ja motivoituneista pelaajista, joille seura merkitsee jotain. Olen itse tehnyt kaksi vuotta töitä monen pelaajamme kanssa ja luotan heihin, päävalmentaja Ilir Zeneli toteaa.

Tampereelle toistamaan tammikuista tulosta

FC Espoo ja TamU kohtasivat toisensa jo tammikuussa, jolloin Zenelin miehistö otti 3-2-voiton. Kakkosen C-lohkossa pelaava tamperelaisryhmä aloittaa sarjakautensa viikkoa Sinistä aiemmin eli lauantaina 28. huhtikuuta.

- TamU on fyysinen ja kokenut joukkue, joka on vahvistunut kevään mittaan. He pelaavat määrätietoisesti ja ottelu on hyvä kenraaliharjoitus meille, Zeneli sanoo.