Miesten reservijoukkue sijoittui toiseksi Kolmosen lohkossaan

7.10.2019

Joukkueen kausi päättyi lauantaina tappioon Töölön Taiston isäntänä.

Miesten reservijoukkueen menestyksekäs kausi sai päätöksensä lauantaina. Kaudeksi 2018 Kolmoseen noussut joukkue kärsi päätöskierroksella tappion, mutta sijoittui tästä huolimatta lohkon toiselle sijalle.

Erityisen komean FC Espoo/2:n suorituksesta tekee se, että kokoonpanossa on ollut todella suurta vaihtuvuutta läpi kauden. Joukkueen riveissä on esiintynyt peräti 56 miestä mukaan lukien edustuksen sopimuspelaajia, A- ja B-junioreita sekä seuran toimihenkilöitä.

Kuusi maalia kaudella iskenyt Niklas Tallqvist kertoo, että kaudesta jäi todella hyvät fiilikset. Suuresta pelaajamäärästä huolimatta joukkue löysi erinomaisen kemian.

- Kausi on ollut nousujohteinen: loppukevät sekä alkukesä menivät viiden ottelun voittoputkessa, ja olemme jatkaneet syksyllä samaan malliin. Rosterimme on nuori, ja lohkon kakkossija tuntuu hyvältä.

FC Espoo/2 koostui viime kaudella noin 20 pelaajasta, mutta runko puolittui talven aikana. Tästä huolimatta jokaiseen otteluun saatiin jalkeille kilpailukykyinen ryhmä, ja harjoitukset sujuivat mainiosti seuran A-junioreiden kanssa.

- Onneksi saimme pidettyä vajaat kymmenkunta "omaa" jätkää mukana. Alkuvuosi oli meille pientä hakemista, kun jouduimme ikään kuin aloittamaan nollista uuden joukkueen kanssa. Junnujen kanssa on ollut mukava pelata: kaikki kentällä olleet ovat antaneet itsestään 100 prosenttia, ja se on ollut ilo nähdä, Tallqvist sanoo.

- Puolustuslinjamme ansaitsee myös erityiset kiitokset. Lisäksi Pasi Issakaisen saaminen joukkueemme riveihin kesken kauden oli todella tärkeä juttu.

Seuran omat kasvatit lähtivät nostamaan FC Espoo/2:ta Nelosesta kaudella 2017 ja onnistuivat yrityksessä ensimmäisellä kerralla. Viime kausi tuotti seitsemännen sijan Kolmosessa, joten nousukäyrä on ollut vahva.

- Viime kaudella hävisimme paljon pisteitä päästettyämme maaleja loppuhetkillä. En tiedä, onko kuntomme parantunut, mutta tänä vuonna olemme kääntäneet tiukat matsit eduksemme. Junioreiden panos sekä juoksuvoima näkyvät varmasti tässä.

Vaikka kausi aiheutti kentän puolella iloa, kohtasi joukkuetta myös suuri tragedia, kun päävalmentaja Markus Lahtinen menehtyi heinäkuussa. 

- "Maga" oli monelle meistä tuttu yli vuosikymmenen takaa, ja hänen kuolemansa oli kaikille iso shokki. Pari syyskauden ekaa peliä oli hakemista, mutta sitten saimme uuden vaihteen päälle. Pelasimme Magan muistolle.