Miika Korpela ja Alex Forsström tuovat edustukseen Ykkösen sekä Kakkosen kokemusta
7.5.2020
Uudet sopimuspelaajat odottelevat innolla joukkueharjoitusten sekä tosipelien alkua
Miika Korpela (s. 1997) siirtyy FC Espooseen perinteikkäästä MYPA:sta. Maalivahti pelasi viime kaudella kolmessa Ykkösen ottelussa, ja hänellä on aiempaa kokemusta muun muassa Kakkosesta sekä A-poikien SM-sarjasta.
– Kausi 2018 meni pilalle loukkaantumisen vuoksi, enkä saanut viime kaudella kunnolla vastuuta. Tämän takia etsin syksyllä uutta joukkuetta ja soittelin Jukalle (Västinen). Kävin kokeilemassa FC Espoon treeneissä, ja meno tuntui tosi hyvältä. Kiinnostusta oli molemmin puolin, joten päädyimme sopimukseen.
Korpela oli kuullut paljon hyvää FC Espoon maalivahtivalmennuksesta, sillä useampi veskari on viime vuosien aikana siirtynyt astetta kovempiin ympyröihin.
– Sekin vaikutti siirtoon osaltaan. Tykkäsin heti Miikan (Salmi) valmennuksesta – hän on todella innokas ja motivoitunut valmentaja.
Viime viikkojen ajan Korpela on pitänyt kunnostaan huolta omatoimisesti, mutta hän kaipaa luonnollisesti tavallisiin harjoituksiin ja laadukkaaseen valmennukseen. Sarjakauden alkamisesta ei ole vielä varmaa tietoa, mutta maalivahdin katse on vankasti tosipeleissä.
– Toivon, että pystymme joukkueena tarjoamaan hyvää peliä. Itseltäni odotan paljon näyttäviä torjuntoja.
Alexander Forsström (s. 2000) ehti tehdä debyyttinsä Sinisen paidassa maaliskuussa, kun A-pojat kohtasivat FC Hongan SM-karsintaottelussa. Forsström saapuu FC Espooseen KäPa:sta, jossa hän nousi viime kaudella avainpelaajien joukkoon. Kaikkiaan keskikenttämies pelasi 18 Kakkosen ottelussa tehden kaksi maalia.
– Tipuimme KäPa:n kanssa Kolmoseen, joten etsin uusia haasteita. Pari kaveriani pelasi FC Espoossa viime kaudella, ja kuulin heiltä paljon hyvää seurasta. Tämän lisäksi minua houkuttelivat olosuhteet, jotka ovat kunnossa – meillä on kaikki kuntosalia myöten, ja harjoitteleminen onnistuu hyvin, Forsström kehuu.
– Meillä on hyvä, nuori ja nälkäinen joukkue. Samalla löytyy sopivasti kokemusta, mikä tasapainottaa hyvin. Kaikki ovat ottaneet minut hyvin vastaan, ja on ollut helppoa päästä jengiin mukaan. Uskon, että tulevasta kaudesta tulee hyvä paitsi jalkapallon että kentän ulkopuolisten juttujen osalta.
Forsström on Korpelan tavoin harjoitellut ahkerasti myös poikkeusaikoina. Forsström on viettänyt päivittäin aikaa kentillä sekä ulkokuntosaleilla, joten hän on valmiina, kun harjoitukset palaavat. Kun sarjapelit palaavat, Forsström lupaa antavansa kaikkensa kentällä.
– Uskon, että minulla tulee olemaan iso rooli, ja että pystyn auttamaan joukkuetta hyviin tuloksiin. Vahvuuteni ovat pallollisessa pelissä, mutta olen aggressiivinen myös puolustussuuntaan.