Naisten edustuksen loppukausi miellytti päävalmentaja Sabatino Ventreä
10.10.2018

Joukkue päätti kauden kahteen 4-0-voittoon, joilla se nousi lohkokakkoseksi.
Naisten edustuksen kausi Kakkosessa päättyi kahden viime vuoden tapaan lohkon toiseen sijaan. Päävalmentaja Sabatino Ventre harmittelee heikohkoa alkukautta, mutta iloitsee siitä, että peli parani kauden mittaan.
- Tavoitteemme oli voittaa lohko, mutta kausi alkoi meiltä heikosti. Siinä mielessä sijoittuminen toiseksi oli hieno saavutus. Olen jossain määrin hieman pettynyt, mutta samalla ylpeä joukkueesta, Ventre toteaa.
- Kokeilimme keväällä uutta pelitapaa, jolla ei lopulta tullut kovin hyviä tuloksia. Kun vaihdoimme takaisin vanhaan tyyliimme, dominoimme useimpia otteluita. Oli hienoa katsoa kypsää peliä ja pelaajien henkistä vahvuutta.
Viime kauden tapaan lohkovoittoa juhlinut NJS voitti lohkon kymmenen pisteen erolla Siniseen. Tästä huolimatta FC Espoo teki peräti 17 maalia enemmän kuin NJS.
- Hyökkäyspelimme on viihdyttävää, ja toivomme, että katsojien vaikuttuvan siitä. Myös puolustuspelimme kehittyi kauden mittaan, siitä osoituksena nolla päästettyä maalia kauden kolmessa viimeisessä matsissa.
Edustukseen siirtyi täksi kaudeksi kahdeksan pelaajaa omista B-junioreista. Ventre on ylpeä tavasta, jolla nuoret pelaajat kehittyivät ja tottuivat aikuisten peleihin.
Vaikka kakkossija on hyvä saavutus, Ventre ja joukkue haluavat ensi kaudelta enemmän.
- Tavoitteemme ei muutu - haluamme ottaa seuraavan askeleen, ja toivon, että kaikkien focus on siinä. Meiltä täytyy löytyä kunnianhimoa emmekä saa tyytyä siihe, että olemme vasta toisiksi parhaita.
Kausi 2018
Voitot: 10
Tasapelit: 3
Tappiot: 5
Tehtyjä maaleja: 55
Päästettyjä maaleja: 25
Sijoitus: 2.
Eniten otteluita:
18 - Iida Pesonen, Aurora Troberg
16 - Sara Jaatinen, Emilia Jokela
14 - Ida Ekman, Katja Niittysalo
Eniten maaleja:
18 - Aurora Troberg
7 - Sara Jaatinen
6 - Iida Pesonen
5 - Siiri Perälä