Naisten edustus sijoittui Kakkosen kuudennelle sijalle

1.10.2019

Joukkueen pelit jatkuvat vielä Suomen Cupissa.

FC Espoo päätti viime lauantaina kautensa Kakkosen B-lohkossa. Sininen pelasi päätöskierroksella VJS:n vieraana ja joutui alkuminuuteilla takaa-ajoasemaan, mutta Taru Ylä-Peräisen 70. minuutin tasoitusmaali pelasti edustukselle pisteen. Tappiolla VJS olisi ohittanut joukkueen sarjataulukossa, mutta tasapelin ansiosta Sininen piti kuudennen sijansa.

Päävalmentaja Sabatino Ventre pettyi Sinisen sijoitukseen, koska uskoi, että joukkue taistelisi viime kauden tapaan kärkisijoista.

- Me emme suorittaneet tarpeeksi tasaisesti kauden aikana. Se on vaikeaa, kun joukkue muuttuu viikoittain - tämä oli varmaan vaikein kauteni FC Espoossa pelaajien loukkaantumisten ja poissaolojen takia, Ventre toteaa.

- Pelaajille pitää silti antaa paljon tunnustusta siitä, että he tekivät parhaansa joka ottelussa. Oli paljon pelejä, jotka olisivat voineet kääntyä meille. B-lohko on Kakkosen paras lohko, ja kaikilla joukkueilla on todella hyviä pelaajia. Uskon, että kaikki joukkueet voisivat pelata Ykkösessä.

Ventre on varma, että tämä kausi tekee ensi vuoden joukkueesta vahvemman, ja edustus taistelee jälleen sarjan voitosta. Joukkueeseen tuli tällä kaudella paljon nuoria pelaajia, jotka osoittivat pärjäävänsä aikuisten peleissä - ensi kaudella he ovat vielä hieman kokeneempia.

- Esimerkiksi Eveliina Karaslahti pelasi 12 ottelussa tehden seitsemän maalia, Jasmine Häggman pelasi koko kauden vajaakuntoisena, mutta oli loistava. Haluan aina antaa mahdollisuuden nuorille pelaajille.

FC Espoon kausi ei ole suinkaan ohi, vaikka sarjapelit ovat pelattu. Joukkue kohtaa PK-35 Vantaan keskiviikkona 9. lokakuuta, ja ottelun voittaja selviää Suomen Cupin lohkovaiheeseen. Vantaalaiset johtavat Naisten Ykköstä ja ovat voittaneet sarjassa 17 ottelua ja pelanneet kerran tasan.

- Tuntuu, että kohtaamme heidät joka vuosi cupissa. PK-35 Vantaa on todella hyvä joukkue, ja he mikäli he olisivat pelanneet tällä kaudella liigatasolla, olisivat he taistelleet kärkisijoista, Ventre pohtii.

- Aiomme tehdä parhaamme ottelussa. Olemme altavastaajia, mutta emme aio muuttaa pelityyliämme. Odotamme ottelua innolla!

PK-35 Vantaa -ottelu pelataan ensi viikon keskiviikkona Leppävaaran TN1:llä kello 19:00. Tervetuloa kannustamaan Sininen jatkoon!