Onnistunut ryöstöretki Hämeenlinnaan nosti Sinisen sarjaneloseksi

19.8.2018

Kaurialan nurmella nähtiin täysin erilainen ottelu kuin kevätkierroksella Leppävaarassa.

Sininen lähti hakemaan paluuta voittojen tielle varsin tutulla avauskokoonpanolla, jossa oli muutama muutos HIFK/2-matsiin. Riku Heinonen ja Joel Lahtinen palasivat avauskokoonpanoon, ja Bledar Kelmendi aloitti kärjessä.

Joukkueiden aiempi kohtaaminen tällä kaudella oli todellinen maali-iloittelu, jollaisesta ei ollut perjantai-illan taistossa tietoakaan. Kumpikin joukkue puolusti tiiviisti, eikä huippupaikoilla herkuteltu. Sinisen ensimmäisen jakson paras paikka siunautui Valdrin Rashicalle, joka oli erittäin lähellä tehdä "pukukoppimaalin", mutta HJS-kassari pysäytti laiturin aikeet.

Ottelun ainokainen syntyi vasta 81. minuutilla. Kentälle vaihdettu Teemu Koski keskitti laidalta Sami Stamille, joka jakoi pallon Samuli Heiskalle, joka pääsi tälläämään voittomaalin. Osuma oli Heiskalle jo kauden kahdeksas, ja hyökkääjä tuli näin tasalukemiin Jasin Assehnounin kanssa.

Puolustuspeli toimii peli peliltä paremmin

Päävalmentaja Ilir Zeneli kehui ottelun jälkeen sekä omiaan että vastustajiaan. HJS:n pakka oli tällä kertaa paljon tiiviimpi kuin Leppävaarassa, missä Sininen sai aikaan lukemattomia hyökkäyksiä. 

- HJS pelasi hyvin. He olivat muuttaneet pelityyliään ja he olivat paljon vaarallisempia kuin aiemmin. Pystyimme kuitenkin kontrolloimaan sekä pallotonta että pallollista pelaamista. Puolustimme hyvin, mutta pystyimme myös luomaan maalipaikkoja, Zeneli toteaa.

- Puolustuslinjamme hoiti jälleen asiansa. Viltsu (Isotalo) ja Riyad (El Alami) loistivat jälleen.

Sinisen vieraskiertue jatkuu seuraavaksi Karjaalla, jossa BK-46 kaipailee kovasti pisteitä putoamistaistelussa. HJS-voiton jälkeen Zenelin miehistöllä on kymmenen pistettä eroa tasaisen B-lohkon putoamisviivaan.

- Meillä ei tavallaan ole paineita. Lähdimme tällä kaudella ajamaan pelaajia sisään ja kehittämään heitä, ja olemme mielestäni onnistuneet tavoitteessa. Puolustamisemme on parantunut koko ajan, ja lähdemme parantamaan sitä lisää seuraavassa pelissä.

Avaus: 
Joona Tiainen
Miikka Leinonen
Joel Lahtinen
Viljami Isotalo
Riyad El Alami
Altin Zeqiri
Riku Heinonen
Sami Stam
Kim Louhisto (-> 70. Teemu Koski)
Valdrin Rashica
Bledar Kelmendi (-> 62. Samuli Heiska) 

Penkillä:
Heikki Louhivaara
Joni Saastamoinen
Santtu Toiviainen
Arttu Auranen

Miesten edustus palaa kotiin 31. elokuuta, jolloin KäPa vierailee Leppävaarassa. Tervetuloa seuraamaan Sinisen taivalta kohti kärkikolmikkoa!