Pisteet jäivät Kaarinaan nousukarsintasarjan avauksessa
13.10.2019
Tappiosta huolimatta Sinisellä on mahdollisuudet B-lohkon kolmanteen sijaan.
FC Espoo kärsi 3-1-tappion KaaPo:n vieraana eilen lauantaina. Häviö oli jatkoa Sinisen heikohkoille vierastuloksille ja kolmas peräkkäinen tappio vieraskentällä.
Kotijoukkue siirtyi johtoon 17. minuutilla, kun Juho Salminen teki avausmaalin. Lisää seurasi 12 minuuttia myöhemmin, jolloin asialla oli Joona Järvelä.
Viimeinen niitti syntyi reilun tunnin pelin jälkeen, kun Hans-Emil Honkasalo vei isännät jo kolmen maalin johtoon.
Sinisen ainokainen syntyi lisäajalla, kun Kastriot Kastrati. Osuma oli Kastratille jo kauden 12.
Gnistan voitti perjantaina Ilves/2:n, joten takamatkaa tamperelaisiin on yhä yksi piste. Gnistan varmisti lohkovoittonsa jo runkosarjassa, ja KaaPo:n toinen sija sinetöityi eilen.
Edustus pelaa kauden viimeisen kotiottelunsa ensi lauantaina 19. lokakuuta, kun sarjakärki Gnistan vierailee Leppävaarassa. Peli alkaa kello 14, mutta pelipaikka selviää tarkemmin vasta ensi viikolla. Tervetuloa kannustamaan joukkuetta vielä kerran!
KaaPo-ottelun pöytäkirja löytyy Palloliiton tulospalvelusta.