Pistejahti vie miesten edustuksen Karjaalle - kolmen matsin tappiottomalle putkelle haetaan jatkoa
25.8.2018

BK-46 - FC Espoo Karjaan nurmella 26. elokuuta kello 18:30
Kauden kolmannen vierasvoittonsa viime perjantaina napannut Sininen on äitynyt viime viikkojen aikana mukavaan vireeseen. Ennen HJS-voittoa joukkue voitti kaksi paikallisottelua ja pelasi kerran tasan. KaaPo-tappio on toistaiseksi syyskierroksen ainoa.
Edustuksen kokeneempaan kaartiin kuuluva 30-vuotias Kim Louhisto on uurastanut KaaPo-matsia lukuun ottamatta kaikissa syyskierroksen otteluissa. Keskikenttämiehen alkukausi oli hyvin rikkonainen, ja taukoa peleistä kertyi pari kuukautta polven revähtäneen sivusiteen takia.
Kolmessa viime matsissa Louhisto on pelannut avauskokoonpanossa ja esiintynyt edukseen. Honkaa vastaan Louhisto iski yhden osuman sekä alusti kaksi, ja HIFK:ta vastaan syntynyt FC Espoon ainokaiseksi jäänyt maali syntyi miehen keskityksen seurauksena.
- Ekat matsit ovat tuntuneet hyvältä. Hyvin olen päässyt mukaan - tuoreilla jaloilla ja pelifiilis kohdillaan. Makeeta pelata ilman mitään vaivoja, polvi reistaili jo kauden ekoissa peleissä, Louhisto sanoo.
- Tämä on selkeästi nuorin jengi minun FC Espoo -aikanani. Jengi on täynnä nuoria taitavia pelaajia, ja koen, että tuon omalla roolillani tiettyä rauhallisuutta tekemiseen.
Perinteinen Kakkosen joukkue putoamisvaarassa
Babatunde Wusun komennossa kauteen 2018 lähtenyt BK-46 voitti KäPa:n heti sarja-avauksessaan, mutta sittemmin täydet pisteet ovat olleet joukkueelle harvinaista herkkua. Viimeisen kahdeksan ottelun aikana karjaalaisryhmä on voittanut vain yhden ottelun.
Tasapelit ja tappiot ovat tiputtaneet BK-46:n putoamisviivan alapuolelle, mutta matkaa viimeisen säilyjän paikalle on vain kaksi pistettä. Viime viikolla niin ikään putoamista vastaan taisteleva HIFK/2 voitti karjaalaiset loppuhetkien maalilla, eikä tämä ainakaan helpottanut joukkueen asemaa.
Sininen isännöi BK-46:ta kesäkuun puolivälissä, ja vielä kymmenen minuuttia ennen loppua näytti siltä, että vieraat olisivat juhlineet tuolloin. 0-1-johto suli kuitenkin 84. minuutilla, kun Jasin Assehnoun tasoitti, ja Samuli Heiska iski 2-1-voittomaalin pari minuuttia ennen päätösvihellystä.
BK-46:lta on puuttunut tällä kaudella selkeä ykkösmaalintekijä, mikä näkyy myös tilastoissa - paras maalipyssy on ollut yhdysvaltalaiskärki Daniel Jackson, joka on pelannut kolmessa ottelussa ja iskenyt niissä yhtä monta rysää. Viime kaudella 11 kertaa osuneelle ja sesongin päätteeksi maisemaa vaihtaneelle John Fagerströmille ei ole löytynyt korvaajaa.
FC Espoota jo kaudesta 2014 edustanut Louhisto on pelannut vuosien varrella useaan otteeseen BK-46:ta vastaan.
- BK on käsittääkseni aika eri nippu kuin aikasemmin. Vaikka joukkue on sarjan häntäpäässä, niin Karjaalla ei ole ikinä helppoa. Kunhan pelataan omalla tasolla ja laitetaan palloa maata pitkin liikkeelle niin ei kuitenkaan pitäisi olla mitään ongelmaa ottaa kolmea pistettä.