Pitkä odotus päättyi - miesten edustus voitti vihdoin vieraissa

28.6.2018

Altin Zeqirin maali ja mainio puolustuspeli siivittivät Sinisen Kiffenin kaatoon. Seuraava haaste koittaa jo lauantaina, kun SalPa vierailee Leppävaarassa.

FC Espoo suuntasi eilen keskiviikkona Töölöön mukavista asetelmista, sillä keskikenttämies Riku Heinonen palasi kokoonpanoon loukkaantumisten jälkeen. Avaukseen nimetyn Heinosen edelliset minuutit olivat toukokuun alkupuolelta, joten Sininen oli saanut tulla pitkään toimeen ilman avainpelaajaansa.

Heinosen tapaan joukkueen kapteeni Joni Saastamoinen palasi avauskokoonpanoon reilun kuukauden tauon jälkeen. Kaksikon paluu tositoimiin tuo nuorelle joukkueelle mukavasti kokemusta.

Kiffen-ottelun ensimmäinen puoliaika oli Sinisen kahden edellisen matsin tapaan maaliton. Kiffen vei kaksinkamppailut kovalla prosentilla, ja Heikki Louhivaara sai venyä vieraiden maalilla pariin hyvään pelastukseen. Myös Sinisellä oli omat paikkansa maalintekoon, mutta nolla pysyi sitkeästi taululla.

Toinen jakso alkoi rytinällä, sillä kotijoukkueen Ismail Dahmani näki punaista jo 47. minuutin kohdalla. Ilir Zenelin miehistö muutti pallotonta pelaamistaan ja sai riisuttua Kiffenin aseistaan. 

Ottelun avausmaalia jouduttiin odottamaan reilu tunti, kunnes Sinisen yritys palkittiin. Laituri Altin Zeqiri sai Valdrin Rashicalta pallon boksin tuntumassa, kääntyi, harhautti ja laukoi pelivälineen verkon perukoille. Osuma oli Zeqirille kauden ensimmäinen Kakkosessa.

Puolustusvoimista vastikään kotiutunut Joel Järvelä sai ottelun lisäajalla ensimmäiset peliminuuttinsa Kakkosessa yli kahdeksan kuukauden tauon jälkeen.

Katseet siirretty lauantain otteluun

Päävalmentaja Zeneli toteaa, että sekä joukkue että yksilöt ovat kehittyneet tasaisesti pelistä peliin. Hän sanoo, että joitain asioita on tullut opittua kantapään kautta, mutta niistä on todella opittu.

- Yksi mainitsemisen arvoinen pelaaja on Joel Lahtinen. "Jopen" tasaisuus on vaikuttavaa, ja hänen tasonsa on noussut jatkuvasti. Myös Teemu Koski on ollut loistava - häntä pystyy käyttämään millä vain pelipaikalla. Eilenkin hän pelasi kolmessa eri roolissa.

Heinosen paluu toi Zenelin mukaan peliin rauhallisuutta, tasapainoa ja johtajuutta. Heinonen teki koko joukkueen tapaan kovasti töitä sekä puolustus- että hyökkäyssuuntaan.

- Olemme hitsautumassa hyvin yhteen. Tämä on prosessi ja palat ovat hiljalleen loksahtamassa kohdalleen. Tästä joukkueesta tulee koko ajan parempi ja vaarallisempi.

Valmennus sekä pelaajat eivät ehdi juhlia voittoa kauaa, sillä seuraava taistelu koittaa jo lauantaina. Vastaan asettuu viime vuosilta tutuksi tullut SalPa.

Viime kaudella salolaisryhmä tasasi keskinäisten otteluiden pisteet Sinisen kanssa. Ensimmäisessä kohtaamisessa SalPa oli vahvempi ja vei pisteet Leppävaarasta lukemin 1-3. Jälkimmäinen matsi oli FC Espoon sarjapaikan kannalta elintärkeä ryöstöretki - 2-3-voitto Salosta kohensi Sinisen asemia sarjataulukon häntäpäässä.

SalPa:n lohkovoitto näytti pitkään todennäköiseltä, mutta "Joutsenlauma" joutui jättää hyvästit nousukarsinnalle päätöskierroksen tappion vuoksi. Tähän kauteen, joka on seuralle 17. peräkkäinen Kakkosessa, joukkue lähti uudessa komennossa, kun puikkoihin hyppäsi Tommi Pikkarainen

Pikkarainen on siivittänyt suojattinsa mukaviin tuloksiin, sillä joukkue majailee tällä hetkellä sarjataulukon toisella sijalla. Kymmenen ottelun jälkeen SalPa:n pistetili näyttää 21 pinnaa ja maaliero on 17-8. Päästettyjen maalien määrä on toiseksi pienin lohkossa, ja määrä ottelua kohden on huomattavasti pienempi kuin viime kaudella.

Viime kaudella Lucas Gabrielsson takoi SalPa:lle 11 rysää, eli lähes neljäsosan joukkueen maaleista, mutta tällä kaudella maalinteko on jakautunut tasaisemmin. Useimmin verkkoja ovat heiluttaneet kolmesti osuneet Elmo Heinonen sekä Veikkausliigaakin tällä kaudella TPS:n riveissä pelannut Joakim Latonen.

Tuore reserviläinen tähtää debyyttinsä kotinurmella

Kesäkuun puolivälissä reservin puolelle siirtynyt Riyad El Alami on miesten edustusjoukkueen uusin sopimuspelaaja yhdessä Daniel Ahlbladin kanssa. El Alami debytoi Kakkosessa viime viikolla, kun mies vapautettiin kentälle KäPa-ottelussa. Minuutit olivat hänelle ensimmäiset lähes vuoteen.

Vaikka El Alami on uusi kasvo edarissa, ovat joukkuetoverit hänelle tuttuja. Toppari pelasi muun muassa 1998 ja 1999 syntyneiden kanssa A-junioreissa, joita Zeneli valmensi.

- Kaikki pelaajat ovat kehittyneet armeijassa viettämäni vuoden aikana paitsi pelaajina myös ihmisinä. He ovat kurinalaisempia ja ammattimaisempia. Olen saanut ryhmästä positiivisen vaikutelman, El Alami kehuu.

- Meillä on todella yhtenäinen joukkue ja teemme paljon töitä joka päivä. Pelaajamme kiinnostavat valmennusjohtoamme aidosti sekä pelaajina että ihmisinä. Se on tärkeää, että valmentajat oppivat tuntemaan pelaajat ihmisinä - täten luottamus kasvaa.

El Alami kertoo, että ensimmäiset viikot joukkueen kanssa ovat tuntuneet mukavilta. Hän ikävöi armeijan aikana jalkapalloa ja on huomannut, että vauhtikestävyys kärsi hieman palveluksen aikana. Peruskunto on sen sijaan mainiolla mallilla.

- Futis käy eri tavalla kunnolle kuin pitkät marssit. Pallollinen tekeminen on ollut osaltani parempaa kuin odotin - tatsi on pysynyt yllättävän hyvänä. Minut otettiin hyvin vastaan ja se on helpottanut omaa harjoitteluani.

Hienoja muistoja kurkkusalaateista

Marssit tulivat kunnianhimoiselle El Alamille todella tutuiksi, sillä hän suoritti palveluksen Utin jääkärirykmentissä laskuvarjojääkärinä. Hän tarpoi vuoden aikana lukemattomia kilometrejä painavat rinkat selässä.

- Hienoimmat kokemukset sijoittuivat hyppykoulutuskaudelle. Hyppyjä kertyi vuoden aikana kahdeksan kappaletta - oli hieno tunne hypätä lentokoneesta, kun tiesi, että on ansainnut sen kovalla duunilla, El Alami pohtii.

- Meillä oli loistava ryhmähenki. Elimme 24/7 pienessä porukassa, ja kaveria ei jätetä -henki oli vahva. Pidimme huolta toisistamme ja autoimme muita. "Leave no man behind", näin meille opetettiin.

Poppoo vietti myös pitkiä leirijaksoja. Kolmeviikkoinen rupeama Ivalossa sisälsi koulutusten lisäksi muun muassa metsästystä, pilkkimistä ja nukkumista lumiluolissa. Koko tämän ajan El Alamilla oli kuitenkin mielessä paluu viheriöille.

- Pidin lukion aikaan kolme vuotta taukoa futiksesta, ja se kadutti. Tiesin, että haluan kokeilla uudelleen, mihin rahkeeni riittävät jalkapallon saralla. Voin kehittyä tämän joukkueen kanssa paremmaksi pelaajaksi, El Alami kertoo.

- Meillä ei ollut intissä paljoa vapaa-aikaa eikä meillä ollut mahdollisuutta päästä treenivapaille. Oli hankalaa ylläpitää pallotuntumaa, mutta pääsin viikonloppuisin pelaamaan kavereiden kanssa futista ja futsalia.

Nyt El Alami pääsee harjoittemaan paljon ja laadukkaasti. Vaikka armeijassa vietetty vuosi ei välttämättä palvellut miestä jalkapalloilijana, se oli ihmisenä erittäin kehittävä.  

- Vuosi oli samaan aikaan elämäni rankin, kurjin, opettavaisin ja paras.

Etkö jaksa odottaa lauantaihin? Paikallista futista on tarjolla Lepuskissa myös tänään, kun miesten kakkosjoukkue isännöi EIF Akademia kello 20:15. Tervetuloa!