Rashican maalit laiha lohtu - pisteet jäivät Kauniaisiin
10.5.2018

Sininen kiri kahdesti tasoihin, mutta vahva GrIFK vei lopulta voiton.
FC Espoo lähti kauden ensimmäiseen vierasotteluunsa voitto mielessään. Viime viikonlopun MuSa-peli oli tappiosta huolimatta lupauksia herättävä esitys, ja Ykkösestä pudonnut Grani joutuikin eilen keskiviikkona koville.
Vihreäpaitojen riveissä jo vuosia pelannut Daniel Langhoff aloitti maalinteon 24. minuutilla läpiajosta. Tasaisen taiston seuraava osuma nähtiin tunnin kohdalla, kun Valdrin Rashica iski espoolaisille kauden avausmaalin.
Valmir Seferi vei kotijoukkueen uudestaan johtoon upealla vapaapotkullaan kymmenen minuuttia myöhemmin, mutta Sininen ei antanut periksi, vaan pusersi itsensä tasoihin 78. minuutilla. Maalista vastasi jälleen Rashica.
Viihdyttävä ottelu päättyi Granin juhliin, kun Langhoff tuplasi kauden maalimääränsä. Hän iski 3-2-rysän maalivahdin pitkän avauksen seurauksena seitsemän minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä. Vieraat eivät kyenneet iskemään kolmatta maaliaan, joten avauspisteitä joudutaan yhä odotella.
Siniseen lisää liigakokemusta
Viime kaudella juuri Grania edustanut Altim Ademaj debytoi eilen FC Espoon riveissä. Tuoreella sopimuspelaajalla on kokemusta myös Veikkausliigasta PK-35:sta. 22-vuotias laitapakki sai päävalmentaja Ilir Zeneliltä kehut.
- Altim on pääsemässä pelitapaamme sisään. Arvostamme hänen ammattimaisuuttaan, hän tuo varmasti lisäarvoa meille.
Vaikka Zenelin päällimmäisenä tunteena matsin jälkeen oli pettymys, löysi hän ottelusta hyviäkin asioita. Zeneli peräänkuuluttaa kärsivällisyyttä - peli paranee koko ajan, kumpikin ottelu on ollut pienestä kiinni.
- Ensimmäinen puoliaika oli vähän nihkeä. Toinen puoliaika oli sitten täysin hallinnassamme. Pelaamisemme oli silloin paljon parempaa kuin MuSa-pelissä. Kykenimme luomaan maalipaikkoja ja pitämään palloa, Zeneli toteaa.
- Uskon, että kolmas kerta toden sanoo ja voitamme sunnuntaina. Valmennuksella ja pelaajilla on tekemiseemme selkeä luotto. Tulemme kääntämään tämän laivan suunnan.
Avaus:
Matias Sauramaa
Miikka Leinonen
Mersad Vafaee
Joel Lahtinen
Altim Ademaj (-> 79. Anton Londono)
Joni Saastamoinen
Jasin Assehnoun
Riku Heinonen (-> 86. Bledar Kelmendi)
Sami Stam
Valdrin Rashica
Samuli Heiska
Penkillä:
Heikki Louhivaara
Viljami Isotalo
Altin Zeqiri