SalPa saapuu toistamiseen edustuksen vieraaksi
21.6.2017
FC Espoo - SalPa Leppävaarassa tänään 18:30
Viime perjantaina maukkaan päänahan NuPS:n kustannuksella ottanut FC Espoo pelaa tänään keskiviikkona viimeisen ottelunsa ennen juhannusta. Vastustajana on perinteikäs SalPa, joka vieraili Leppävaarassa jo huhtikuun lopussa, mutta peli jouduttiin tällöin siirtämään arktisten sääolosuhteiden vuoksi tähän päivään.
SalPa on muuttunut selkeästi viime kaudella nähdystä salolaisryhmästä. Joukkue lähti kauteen ilman muutamia kokeneita pelaajiaan, kuten Veikkausliigasta tuttuja Jukka-Pekka Tuomasta sekä Touko Tumantoa, ja tilalla on runsaasti nuoruuden voimaa.
TPS:n A-junioreissa kovaa jälkeä takonut päävalmentaja Jarkko Tallqvist hyppäsi täksi kaudeksi SalPa:n puikkoihin tuoden mukanaan nipun tuoreita A-poikien Suomen mestareita. Maalien valossa onnistunein TPS-hankinnoista on viidellä osumallaan lohkon maalipörssin johdon jakava Lucas Gabrielsson, joka kirjautti viime kaudella itselleen mukavasti minuutteja Ykkösessä.
Valmennuksen työn jälki on ollut Salossakin kiitettävää laatua, sillä joukkue on kärsinyt alkukaudella vasta yhden tappion. FC Jazz yllätti "Joutsenet" kotonaan, ja pisteet jäivät Poriin viime hetken maalilla. Tästä huolimatta SalPa on sarjataulukossa kolmantena, iskuetäisyydellä kärjen KäPa:an ja TPV:hen.
FC Espoo voitti viime kaudella salolaiset sekä kotona että vieraissa, ja pyrkii uusimaan tempun tänä vuonna.
- Kotipelissä olimme aika pinteessä, he pelasivat aika hyvin. Puolustimme tiiviisti, ja pääsimme iskemään vastaan. Mitä pidemmälle matsi meni, sitä enemmän mekin saimme pelin haltuumme, päävalmentaja Kalle Vasse muisteli huhtikuun lopussa.
- Nyt joukkue on muuttunut ja nuorentunut, sen puolesta ei voi oikein tehdä johtopäätöksiä viime vuoden joukkueesta. Sen tiedämme kuitenkin, että meillä on koko joukkue kunnossa, ja laadullisesti vähän parempi kuin viime vuonna: taitavampi ja ehkä vähän vauhdikkaampi. Hyvällä pelillä kolme pistettä jää Leppävaaraan.