Sininen vei äitienpäivän trillerin nimiinsä - voittotili aukesi dramaattisesti
14.5.2018

Päävalmentaja Ilir Zeneli omisti voiton paitsi äideille myös seuran vapaaehtoistyöntekijöille.
Mainiovireinen KaaPo saapui lähes läkähdyttävän kuumaan Laaksolahteen jatkamaan voittoputkeaan.
Puhtaalla pelillä kahden ensimmäisen ottelunsa jälkeen porskuttanut nousijaryhmä joutui kuitenkin antautumaan jo neljännellä minuutilla. Kahdesti GrIFK:ia viime keskiviikkona rankaissut Valdrin Rashica riisti pallon, karkasi puolustukselta ja sijoitti varmasti maaliin.
Ottelu jatkui tasaisissa merkeissä ja kummallakin joukkueella oli tilaisuutensa lisäosumiin. Puolen tunnin kohdalla Rashica oli jälleen pahanteossa - loistava pystysyöttö tavoitti Bledar Kelmendin, joka tuplasi FC Espoon johdon tarkalla laukauksellaan.
Vieraat eivät jääneet tuleen makaamaan vaan pääsivät kaventamaan vain pari minuuttia myöhemmin. Alati vaarallisesti oikealla laidallaan pelannut Elias Mastokangas murtautui boksiin ja löysi Elias Untamalan, eikä hyökkääjä erehtynyt. Tauolle mentiin 2-1-lukemissa.
Toinen jakso alkoi Sinisen kannalta murheellisesti, kun Untamala pääsi iskemään illan toisensa. Pallo pomppi kotijoukkueen kannalta epäonnisesti Heikki Louhivaaran vartioiman maalin lähietäisyydellä, ja mies oli voimaton.
Louhivaara otti seuraavan parinkymmenen minuutin aikana muutaman loistotorjunnan ja piti Sinistä komeasti pystyssä. Hän nollasi usean KaaPo-pelaajan jalasta lähteneen laukauksen sekä yhden läpiajon.
Ottelun 84. minuutilla alkoi Jasin Assehnounin show: kymppipaita hankki itse rangaistuspotkun ja teki siitä johtomaalin. KaaPo kuittasi jälleen salamannopeasti Niklas Kuusion yllätettyä FC Espoon puolustuksen, mutta peli ei ollut ohi.
Lisäaikaa oli kulunut reilu minuutti, kun kotijoukkue lähti vastaiskuun ja huipensi todellisen trillerin: pallo pomppi Assehnounille pilkun tietämille, kolme KaaPo-puolustajaa pyrki epätoivoisesti estämään maalinteon, mutta 4-3-maali syntyi juuri oikealla hetkellä Assehnounin lapikkaasta.
Päätösvihellystä ei jouduttu odottamaan enää kauaa ja FC Espoon ensimmäiset pisteet Kakkosessa näkivät päivänvalon.
Yleisöön menevää jalkapalloa - ei niinkään valmentajien mieleen
Kotijoukkueen juhliminen pukukopissa raikui ulos asti, mutta päävalmentaja Ilir Zenelin päällimmäinen tunne oli ottelun jälkeen helpotus. Mies korosti, kuinka hienoa pistetilin avaaminen oli kotona.
Hän myönsi, että tapa, jolla voitto tuli, ei ollut valmentajalle mielekkäin mahdollinen. Sunnuntaina Sininen ei kyennyt esiintymään koko 90-minuuttista ehjästi, ja jokainen maali oli estettävissä.
- Sellaisia virheitä ei saisi tulla. Toisaalta, jos ne ovat tullakseen, on hyvä että ne tulevat nyt alkukaudesta, Zeneli toteaa.
- Sitten se tapa, jolla teimme maaleja - se oli aivan huikea. Kun KaaPo:lla oli ottelu kontrollissa toisella puoliajalla, tarvitsimme yksilöitä, jotka herättäisivät joukkueen: nyt se oli Jasin (Assehnoun).
Assehnounin tapa taklata, riistää palloja ja voittaa tilanteita oli Zenelin mieleen. Zenelin mukaan hänen esityksensä herätteli muita pelaajia. Myös kentille palannut Viljami Isotalo sai kiitosta panoksellaan.
Joukkueen avauskokoonpano oli muuttunut selkeästi Grani-peliin verrattuna. Matias Sauramaa, Joni Saastamoinen sekä Samuli Heiska aloittivat ottelun penkiltä ja Riku Heinonen oli loukkaantumisen vuoksi kokonaan sivussa.
Zeneli peräänkuuluttaa, että Sininen pelaa tuloksesta. Hän hehkuttaa avaukseen nousseiden pelaajien asennetta ja muistuttaa, että jokainen sopimuspelaaja pystyy täyttämään tonttinsa kentällä mallikkaasti.
- Vaikka rinkimme on pieni, pystymme maksimoimaan materiaalimme. Tuloksemme eivät jää yksittäisistä poissaoloista kiinni, kuten tänään huomattiin.
Avaus:
Heikki Louhivaara
Miikka Leinonen
Joel Lahtinen
Viljami Isotalo
Altim Ademaj
Kim Louhisto (-> 59. Santtu Toiviainen)
Jasin Assehnoun
Sami Stam (82. Joni Saastamoinen)
Valdrin Rashica
Altin Zeqiri (-> 64. Samuli Heiska)
Bledar Kelmendi
Penkillä:
Matias Sauramaa
Joel Järvelä