Sinisen junnuista edariin: Heikki Louhivaara

7.8.2019

Juttusarjassa tutustutaan miesten edustuksen pelaajiin kotiotteluiden alla: FC Espoo - Tampere United Leppävaaran stadionilla lauantaina 10. elokuuta kello 17:00

25-vuotias kuuluu konkareihin harvassa edustusjoukkueessa, mutta esimerkiksi viime viikon FC Honka/Akatemia-ottelussa Sinisen kokoonpanon keski-ikä oli vajaat 21 vuotta. Maalivahti Heikki Louhivaara on edarin kokeneimpia kundeja.  

Louhivaara siirtyi FC Espooseen B-juniori-ikäisenä edustettuaan aiemmin kasvattajaseura KaPy:a. Neljävuotiaana jalkapallon aloittanut veräjänvartija on siis pelannut seurayhteisössä yli 20 vuoden ajan.

- KaPy:ssa joukkueemme alkoi hajota, ja minä halusin jatkaa. Maalivahtivalmentajamme suositteli siirtymistä FC Espooseen. Täällä pelasin B-junnuissa puoli vuotta, kunnes minut nostettiin ASM-joukkueeseen. 

Täysi-ikäisyyden kynnyksellä vuonna 2012 Louhivaara sai akatemiasopimuksen edustusjoukkueeseen. Kausi päättyi edustuksen osalta pettymykseen, ja edessä oli putoaminen Kolmoseen.

Nykyjoukkueen pitkäaikaisimpana FC Espoota edustaneena pelaajana Louhivaara on saanut nähdä läheltä Sinisen hyvät ja huonot kaudet. Sarjataso vaihtui tiuhaan tahtiin, kun joukkue putosi, nousi ja putosi jälleen.

Edustus on pelannut Kakkosta kaudesta 2016 lähtien, ja joukkue on tänä päivänä huomattavasti nuorempi kuin muutama vuosi sitten. Louhivaara oli aikoinaan harvoja nuoria sopimuspelaajia, mutta nyt 25-vuotiaana hän kuuluu ryhmän kokeneeseen kaartiin.

- Vaikka matkalla on ollut haasteita, tässä on ollut tosi siistiä olla mukana. Pidän nykyroolistani, kun pääsen tekemään töitä esimerkiksi (Matias) Niemelän ja (Mathias) Ahlbladin kanssa. On siistiä opastaa heitä tietyissä jutuissa.

TamU pakkovoiton edessä

Tampere United koki kauden alla suuria muutoksia, eikä joukkueen taival B-lohkossa ole sujunut kovin ruusuisesti. 14 ottelussa vain kahdesti voittanut ryhmä on viisi pistettä putoamisviivan alapuolella ja kaipaa pisteitä, kun kierrokset vähenevät.

Viime kaudella putoamisen täpärästi välttänyt TamU on tuskaillut tällä kaudella erityisesti maalinteon kanssa. 10 tehtyä maalia on selvästi vähiten koko lohkossa, ja viimeiset kaksi peliä on sujunut maaleitta, kun omissa on soinut kuudesti.

Kesäkuun lopun huipputärkeä KaaPo-voitto osoitti TamU:n vaarallisuuden etenkin kotikentällään. Vaikka Pyynikki on vaikea paikka vierailla, Sininen vei toukokuun lopun kohtaamisen lukemin 1-2 Valdrin Rashican sekä Erik Valkamon osuttua maalitolppien väliin.

Joukkueet kohtasivat edellisen kerran Leppävaarassa kaudella 2017, jolloin tuloksena oli 2-2-tasapeli. Samuli Heiska osui tällöin kahdesti, mutta TamU tuli takaa tasoihin ottelun loppuhetkillä.

Sininen lähtee lauantain otteluun B-lohkon viidenneltä sijalta. Matkaa kakkospaikalle on kuusi pistettä, mutta takana on sitäkin tiukempaa: FC Honka/Akatemia, FC Jazz ja Pallo-Iirot ovat kaikki tasapisteissä Sinisen kanssa.

Myös naisten edustus pelaa lauantaina! Kakkosen matsin vieraaksi saapuu JyPK/2, ja matsi alkaa kello 13:00. Tervetuloa!