Sinisen junnuista edariin: Samuli Heiska

8.5.2019

Tuttu näky: Samuli Heiska juoksee tuulettamaan maalia.

Juttusarjassa tutustutaan miesten edustuksen pelaajiin kotiotteluiden alla: FC Espoo - EPS Laaksolahdessa 11. toukokuuta kello 17:00

Yhdeksän maalia kaudella 2016. Kahdeksan maalia kaudella 2017. Kymmenen maalia kaudella 2018 - oikeastaan 11, jos Samuli Heiskalta kysytään.

24-vuotias Heiska on ollut viime kausina tasaisen tehokas täsmäase FC Espoon kärjessä. Viime kaudella mies rikkoi oman maaliennätyksensä, ja olisi voittanut Kakkosen B-lohkon maalipörssin, mikäli HIFK/2-ottelussa nähtyä osumaa ei olisi kyseenalaisesti merkitty omariksi. 

Kärkimies edustaa FC Espoota jo seitsemättä kautta, ja on kokenut seurassa ilon sekä surun hetkiä. Vuosien varrella juniorista on kuoriutunut yksi nykyisen joukkueen johtohahmoista.

Salama-alku Sinisen paidassa

Heiska siirtyi FC Espoon B-junioreihin kaudeksi 2012 ja iski heti ensimmäisessä virallisessa ottelussaan hattutempun. Joukkue pelasi Ykköstä, ja maaleja syntyi mukavasti uudessa ympäristössä.

- Olin päässyt EPS:n miesten rinkiin pelaamaan Nelosta, mutta ajattelin, että omat tavoitteeni ovat korkeammalla. Siksi päädyin try-outille Jari Niinin valmentamaan FC Espoon B-junnujengiin, ja tykkäsin meiningistä heti, Heiska muistelee.

Edustusjoukkueessa Heiska avasi maalihanansa niin ikään hattutempulla kesällä 2014. Kausi oli Siniselle varsin murheellinen, ja se päättyi putoamiseen Kakkosesta. Hyökkääjä lähti kauden päätteeksi armeijaan ja haki uusia haasteita FC Hongasta.

- Intti sotki Honka-aikani, sillä olin sotilaspoliisi, ja pääsin harjoittelemaan kerran kahdessa viikossa. Se oli futiksen kannalta vaikea vuosi, jonka jälkeen päätin palata kotiin, Heiska toteaa.

- Soitin Nummisen Mikalle, joka sanoi, että tervetuloa vaan. Sittemmin olen pelannut täällä.

Muutoksen tuulia edustuksessa

Kun Heiska nousi edustusjoukkueeseen, ryhmän ikärakenne oli täysin erilainen kuin tänä päivänä. Edustus oli nippu kokeneita pelaajia, eikä omien kasvattien tie joukkueeseen ollut helpoin mahdollinen.

Heiska kertoo ottaneensa tällöin oppia vanhemmilta pelaajilta, kuten hyökkääjä Joonas Siikalalta. Nykyään Heiska kuuluu edustuksen kokeneimpiin pelaajiin, ja pyrkii toimimaan itse esimerkkinä nuoremmilleen.

- Koetan jeesata nuorempia, ja kertoa omia näkemyksiäni sekä mielipiteitäni peleissä tai treeneissä. Saatan esimerkiksi kysyä jälkikäteen, mitä pelaaja olisi voinut tehdä toisella tavalla, ja keskustelemme siitä. Ensi kerralla homma voi sujua taas paremmin. 

Päävalmentaja Ilir Zeneli kehuu Heiskaa ja kertoo olevansa ylpeä hänen kehityksestään viime vuosina. Kova harjoittelu on tuottanut tulosta. 

- Hän on erittäin vaarallinen boksipelaaja, ja on usein oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Hän on fyysisesti hyvässä kunnossa, ja pystyy pelaamaan loppuun asti täysillä. Hän on ammattimainen, ja hyvä esimerkki junnuille.

Vaikka Heiska voidaan laskea Sinisen konkareiden joukkoon, on hyvä muistaa, että miehellä on ikää vasta 24 vuotta. Tradenomiopinnot sekä työt autovuokraamossa täyttävät arjen, johon jalkapallo tuo hyvää vastapainoa.

- Kyllä tässä kiirettä riittää: tänäänkin menin aamulla duuniin, kävin koulussa ja palasin töihin, ja menen illalla treeneihin. Jos vastaan tulisi sellainen seura, joka voisi tarjota taloudelliset puitteet keskittyä futikseen, olisin valmis katsomaan sen kortin. Toki olisi kiva harjoitella täysipäiväisesti futista, Heiska pohtii.

- Menen tällä hetkellä kausi kerrallaan. Tykkään futiksesta, nautin pelaamisesta sekä maalinteosta ja olen mielestäni hyvässä kunnossa. Meillä on hyvä porukka kasassa, ja tykkään harjoitella täällä.

Lauantain derby sytyttää

Heiskalla on vahva EPS-tausta, joten hyökkääjä saa extralatauksen lauantain paikallisotteluun.  

- Todella odottavat fiilikset on. Hienoa päästä pelaamaan hyvää ystävääni, ja entistä FC Espoon joukkuetoveriani, Arttu Ahoa vastaan. Katsotaan, miten sillä liikkuu jalka nykyään.

Aho ei ole EPS:n ainoa FC Espoo -taustainen pelaaja: Faton ja Valdrin Seferi ovat edustaneet Sinistä, kuten myös punaisten nykyinen päävalmentaja Kalle Tallqvist.

EPS:n valmennustiimiin kuuluva Rami Luomanpää on sen sijaan valmentanut FC Espoon edustusjoukkuetta viiden kauden ajan ja toiminut seuran valmennuspäällikkönä. Luomanpää oli nostamassa Sinistä Ykköseen kaudella 2009.

FC Espoo ja EPS kohtasivat maaliskuun lopussa Busmo Winter Cupin välierässä, jolloin Sininen vei ottelun selvästi 5-0. Heiska muistuttaa, että tulosta on turha muistella lauantaina.

- Sarjapelit ovat aina sarjapelejä. EPS aloitti Kakkosen vahvasti, ja joudumme varmasti tekemään paljon töitä voittaaksemme heidät. Derbyt ovat ainutlaatuisia matseja, ja niissä voi tapahtua mitä vain, Heiska ennakoi.

- Harmi, ettemme pääse pelaamaan Leppävaaran stadionilla, mutta toivottavasti katsomoihin tulee paljon ihmisiä. 

"Spigen" vinkki junnuille: "Kun tekee tarpeeksi toistoja, asiat tulevat selkärangasta myös nopeissa pelitilanteissa. Kaikki lähtee jokapäiväisestä tekemisestä harjoituskentällä - niin pelaat kuin treenaat!"  

Heiskan ensimmäinen joukkue FC Espoossa oli B-juniorit kaudella 2012.