Sinisen junnuista edariin: Tomas Sarikkola
25.6.2019

Juttusarjassa tutustutaan miesten edustuksen pelaajiin kotiotteluiden alla: FC Espoo - SalPa Leppävaaran stadionilla tänään 25. kesäkuuta kello 19:00
Sininen palaa juhannuksen vietosta tositoimiin tänään tiistaina, kun joukkue isännöi salolaisvieraitaan Leppävaaran illassa. Ilir Zenelin luotsaama ryhmä lähtee taistoon mukavista asetelmista, sillä se majailee toissaviikon GrIFK-voiton myötä sarjakolmosena.
Grani-pelissä täydet minuutit Sinisen takalinjoilla luutinut Tomas Sarikkola on ollut yksi alkukauden läpimurtopelaajista. Talven peleissä mukavasti vastuuta saanut toppari on ollut avauksessa kaikissa Kakkosen otteluissa.
Viime kaudella ASM-sarjan pronssia juhlinut Sarikkola pelasi ensimmäiset miesten pelinsä vuosi sitten, kun hän pelasi Kolmosta reservijoukkueen riveissä. Tämä huomioiden puolustaja on esiintynyt todella kypsästi Kakkosessa.
- Vastuu on yllättänyt positiivisesti. Pitää nyt vain jatkaa hommien tekemistä. Mikään ei tule ilmaiseksi.
Sarikkolan jalkapalloura alkoi LePa:n jalkapallokoulussa vuonna 2005. FC Espooseen hän siirtyi kaudella 2012, kun vuonna 2000 syntyneille perustettiin joukkue. Edustukseen täksi kaudeksi nousseet ikätoverit Aleksi Juusti, Matias Sorvali sekä Erik Valkamo ovat kulkeneet Sarikkolan matkassa useamman kauden ajan.
- Juustin kanssa olemme pelanneet samassa joukkueessa aina viisivuotiaasta asti. On ollut mukavaa, että edarissa pelaa tuttuja kavereita, joiden kanssa jakaa hienoja muistoja junnuvuosilta.
Illalla edessä iso haaste
Perinteinen Kakkosen seura SalPa on aloittanut kauden vaihtelevasti, ja lähtee illan otteluun kahden pelin tappioputkessa. Etenkin viimeviikkoinen Gnistan-häviö oli joukkueelle katkera, sillä helsinkiläiset nousivat toisella jaksolla voittoon kahden maalin tappioasemasta.
Parista pistemenetyksestä huolimatta SalPa majailee lohkon kuudennella sijalla vain kolme pistettä Sinisen perässä. Joukkueen paras maalintekijä Elmo Heinonen on maalipörssin jaetulla kärkisijalla kuudella osumallaan, ja Kasperi Tuomi on osunut neljästi.
Salolaisryhmä on ollut viime vuosina haasteellinen vastus Siniselle. Viime kaudella SalPa kävi Leppävaarassa hakemassa 7-0-voiton, ja hoiti kotipelissään kolme pistettä lukemin 2-1. Sininen on voittanut SalPa:n viimeksi syksyllä 2017, jolloin nähtiin elintärkeä 3-2-vierasvoitto.
- En ollut pelaamassa viime kauden murheellisessa kotipelissä, mutta kaikki tietävät, kuinka kova SalPa silloin oli. Tällä kertaa meillä on aseenamme Jaakko Oksanen (joka iski kyseisessä pelissä neljä maalia), Sarikkola heittää.
Salolaisten luottopelaajiin kuuluva Ilari Koljonen kärsii ottelussa pelikieltoaan kuin myös FC Espoon tehomiehet Valdrin Rashica sekä Altin Zeqiri. Muuten Sinisen pelaajatilanne näyttää hyvältä, ja tiistaista voi odottaa hienoa futisiltaa.
"Leipurin" vinkki junnuille: "Nauttikaa futiksesta ja kaikesta, mitä ikinä teettekään. Olen nauttinut futiksesta aina, ja päässyt samalla eteenpäin".
Miesten edustuksen toinen kotiottelu on aivan oven takana: Sininen isännöi FC Jazzia lauantaina 29. kesäkuuta kello 17:00!