Sinisen kahden pelin viikko alkaa Mustien hurmureiden vieraana

27.6.2018

Kiffen - FC Espoo Töölön Pallokentällä 27. kesäkuuta kello 19:00

Sininen palaa tänään keskiviikkona pelikentille vajaan viikon tauon jälkeen. Joukkue lähti juhannuksen viettoon KäPa-tappio niskassaan, ja tavoitteena on mahdollisimman nopea paluu voittojen tielle.

Päämääränä on niin ikään avata pistesarake vieraissa. Kaikki neljä vieraspeliä on päättynyt tappioihin, vaikka kotona on kulkenut mukavasti. Keskikenttäpelaaja Sami Stam tietää, että asia on korjattavissa.

- Vieraspeleissä meitä on rokotettu meidän omista virheistä aika kovalla prosentilla, mutta mielestäni olisimme lähes joka pelissä ansaittu enemmän, hän pohtii.

- Muuten alkukauden suhteen on ollut hyvät fiilikset, vaikkakin pistemenetyksiä on tullut melko paljon. Olemme kuitenkin pelanneet omaa peliämme ja pelattu hyvin, matsit ovat olleet pienistä asioista on kiinni. Treeneissä on ollut hyvä fiilis ja ammattimainen meininki koko ajan.

Stam otti ensimmäisissä otteluissa vahvan roolin keskisektorilta ja pelasi avauskokoonpanossa kuudesti putkeen. Kesäkuun alussa HIFK/2-pelissä häneltä revähti nivunen, ja vamma on pitänyt miehen sivussa tositoimista. Näillä näkymin Stam palannee ensi viikon jälkeen kentille.

Kiffen lähtee kääntämään kurssiaan

Perinteikkäästä Kiffenistä on tullut Siniselle varsin tuttu vastus 2010-luvun aikana. "Mustat hurmurit" pelasi viime kauden A-lohkossa, joten joukkueiden edellinen kohtaaminen virallisista otteluista on syksyltä 2016. Tällöin Sininen voitti helsinkiläiset päätöskierroksella lukemin 4-2. 

Aiemmin samalla kaudella Kiffen oli kotonaan Sinistä kovempi numeroin 3-1. Senegalilaiskärki Cheikh Toure iski kummassakin ottelussa kahdesti. 

Seuraavalla kaudella "Cico" maalasi peräti 16 kertaa ja oli suuressa roolissa pelastamassa Kiffenin sarjapaikkaa. Tänä keväänä mies siirtyi FC Viikinkeihin, ja maalipyssyn saappaita ei olla toistaiseksi täytetty.

Kiffen on onnistunut tekemään yhdeksässä ottelussa ainoastaan neljä maalia. Kauden alla joukkueen päävalmentajana aloittaneen Tommi Lingmanin hankkima Kron Rexhepi on tehnyt näistä osumista kolme.

Sen sijaan Kiffen on onnistunut puolustuspäässä mainiosti. Ainoa poikkeus nähtiin viime viikolla, kun FC Honka/Akatemia takoi Töölön Pallokentällä viisi rysää. 1-5-tappio oli Kiffenin viides peräkkäinen ottelu ilman voittoa.

Sarjataulukon puolesta ottelu on kummallekin joukkueelle erittäin tärkeä. Kotijoukkue nousisi voitolla putoamisviivan yläpuolelle tasapisteisiin Sinisen kanssa. FC Espoo kapuaisi kolmen pisteen avulla jo viidennelle sijalle.

Jatkuvatko Sinisen huimat otteet kotikentällä? Se selviää jo lauantaina, kun joukkue isännöi SalPa:a. Näyttämönä toimii Leppävaaran stadion, tervetuloa mestoille kello 15!