Sinisiä mukana Uudenmaan piirin matkassa Englannissa
26.3.2018

FC Espoon P04-ikäluokalla menee mukavasti.
Uudenmaan 2004 syntyneiden piirijoukkue saapui eilen sunnuntaina Suomeen vietettyään muutaman päivän Manchesterissa Englannissa. FC Espoosta mukana olivat Max Lie sekä Arttu Virtanen.
- Arttu siirtyi tämän vuoden puolella FC Espoon P03-ryhmään, mutta vahvistaa joukkuettamme kesän aluesarjapeleissä. Myös Max ja piirijoukkueeseen varalla ollut Blert Zarku ovat viime vuodesta lähtien osallistuneet kerran viikossa P03:n harjoituksiin. Pojat ovat myös pelanneet joitain heidän pelejään, P04:n valmentaja Pasi Solehmainen toteaa.
- Pojat ovat pelanneet myös viime kesänä yhteistyöseuramme FC Lahti Akatemian mukana, joka on osallistunut muutamiin kovatasoisiin kansainvälisiin turnauksiin. Ryhmä koostuu Uudenmaan piirin lahjakkaista P04-junioreista. Valmentajana on hienoa nähdä tämän kolmikon palo harjoitella ja kehittyä.
Seuraavaksi pojat osallistuvat huhtikuun puolella Uudenmaan piirin P04-Huuhkajaleirille, josta valitaan pelaajat kesäkuussa Eerikkilässä järjestettävään Huuhkajat alueturnaukseen.
Solehmainen kertoo, että P04:n kevätkierroksen tavoitteena on säilyttää sarjapaikka.
- Jos ryhmä säilyy hyvin terveenä niin mikään mahdottomuus ei olisi, että taistelisimme noususta sarjaporrasta ylemmäksi.