Sinisten vuosien varrelta: FC Espoo juhli Suomen Nike Premier Cupissa kesällä 2013

5.4.2019

Kuva Riga Cupiin osallistuneesta miehistöstä.

Juttusarjassa muistellaan FC Espoon 30-vuotista historiaa.

FC Espoon juniorit ovat niittäneet mainetta ympäri maata, mutta Sininen on voittanut (14-vuotiaille pojille vuosittain järjestettävän) Nike Premier Cupin vain kerran. Turnauksen voittoa verrataan usein ikäluokan SM-kultaan, onhan mukana kaikki parhaat joukkueet.

Ikimuistoisesta turnauksesta on kulunut kuusi vuotta, mutta silloinen päävalmentaja ja LePa:n nykyinen toiminnanjohtaja Mikko ”Rölli” Taivassalo muistaa ajat pysyvästi.

– 1999 syntyneiden ikäluokka oli jo kasvattajaseuroissa todella hyvällä tasolla. Se oli ensimmäinen ikäluokka, kun seuroista tehtiin yhteisjoukkue jo 13-vuotiaisiin, koska Etelä-Länsi-liigan paikoista piti kilpailla. Markus Lahtinen ja Jari Rousu valmensivat joukkuetta ensimmäisen vuoden ennen kuin hyppäsin mukaan, Rölli muistelee.

– Kaikki pelaajat kehittyivät tasaisesti vuosien mittaan, ja heillä oli kova tahtotila kehittymiseen ja voittamiseen. Normaalisti kasvattajaseuroista on siirtynyt pelaajia FC Honkaan, mutta nyt imu oli meille päin, ja saimme pari hyvää pelaajaa muualta. Pelaajat olivat taitavia, mutta ennen kaikkea motivoituneita harjoitteluun. Palava halu voittaa näkyi päivittäisessä tekemisessä.

FC Espoo koki Pajulahdessa pelatussa turnauksessa vain yhden tappion, kun Sergei Eremenkon tähdittämä FF Jaro peittosi joukkueen alkulohkon viimeisessä ottelussa. Taivassalo piti ottelua hyvänä herätyksenä – tämän matsin sai hävitä, kun jatkopaikka oli varma, mutta jatkossa piti voittaa.

Puolivälierässä Sinisen jalkoihin jäi JäPS ja välierässä OLS, kunnes oli finaalin aika. Hyvästä juniorityöstään tunnettu KäPa ei onnistunut puhkomaan puolustusta, jossa pelasivat muun muassa yhä tänäkin päivänä FC Espoota edustavat Miikka Leinonen ja Joel Lahtinen. Sininen sen sijaan onnistui maalinteossa kerran, ja pääsi juhlimaan kultaa.

– Se oli kaikkiaan hyvä turnaus. Emme juurikaan päästäneet maaleja, ja teimme tarvittavat osumat. Meillä oli erityisosaamista muun muassa (nykyisin AIK:ssa pelaavan) Saku Ylätuvan ja (nykyisen HIFK-laituri) Nikolas Sairan kautta. Voitimme kaikki ottelut varsinaisella peliajalla, joten vastustajille ei jäänyt jossiteltavaa pilkkuskaboista tai muista.    

Hyvää oppia Wienissä

Seuraavana keväänä FC Espoo suuntasi Suomen turnauksen voittajana Itävaltaan, jossa se osallistui Nike Premier Cupin Euroopan lopputurnaukseen. Alkulohkosta irtosi tasaisten vaiheiden jälkeen kolmas sija, ja joukkue päätyi pelaamaan sijoista 9–12. Sijoituspelien kaksi tappiota rangaistuspotkuilla jättivät turnauksesta hieman ikävän maun.

– Se oli todella kovatasoinen turnaus, ja suomalaisittain sijoitukset ovat usein olleet 15:n ja 20:n välillä, joten ei ollut mitään hävettävää. Silti kaikkia harmitti – olisimme voineet olla pelaamassa paremmistakin sijoista. Turnaus oli varmasti opettava kokemus kaikille.

Osa joukkueesta on sittemmin jatkanut matkaansa muihin ympyröihin, mutta jotkut edustavat seuraa yhä. Rölli kertoo vieläkin seuraavansa tarkasti entisten suojattiensa edesottamuksia.

– Miesten edustuksella on ollut pelejä, joissa kenttäpelaajista lähes puolet on mestarijoukkueen kavereita. On ollut kiva nähdä, että he ovat edelleen lajin parissa. FC Espoossa on tehty hyvää työtä myös vanhemmissa ikäluokissa.