Uutta katsomokulttuuria Espoossa

14.6.2010

FC Espoon fanijoukot ovat päässeet kauden edetessä vauhtiin. Katsomossa on kuultu enenevässä määrin paitsi kannustushuutoja, myös omia lauluja, etenkin LePan tyttöjen esittämänä.

Katsomometelistä ovat vastanneet pääasiassa kaksi erityyppistä joukkiota. Kourallinen espoolaisen jalkapallon ystäviä – ilmeisesti kaikki miehiä – on pitänyt ääntä katsomossa Leppävaaran Stadionilla sekä muutamassa vieraspelissä. Osa faneista on ottanut myös tiiviisti osaa jälkipeleihin lähikuppilassa.

Tälle kaudelle uusi faniryhmittymä löytyi LePan tyttöfutaajista. Tämä joukkio on kunnostautunut tekemään myös omia lauluja. Tuoreimpana esimerkkinä kuultiin sunnuntaina hauska maalilaulu, joka noudattaa ”Vaarilla on saari” –kappaleen säveltä. Lisäksi tytöt ovat taiteilleet hienon fanilakanan, jota voi käydä ihailemassa kotipelien katsomossa.

FC Espoolla on myös kolmas faniyhteisö, joka sijaitsee Facebookissa. Joukkue on kerännyt virtuaalimaailmassa jo tuhat fania, joista osa on nähty livenä myös kotikatsomossa. Jos et vielä ole käynyt kurkkaamassa Facebook-sivustoa, tee se nyt! Espoon Ykkösen kapteeni, Pauli Kuusijärvi kirjoittaa Facebookiin erittäin lennokasta blogia, jota pääsee lukemaan myös ilman omia Facebookin käyttäjätunnuksia.

Espoolaisen katsomokulttuurin kehittyessä Lepuskissa joukkue toivoo, että kulttuuri kehittyy viihdyttävään suuntaan, jossa kaikki erilaiset faniryhmät otetaan huomioon. Tupakointi ja alkoholijuomien nauttiminen on stadionin katsomoalueella kielletty.