Valdrin Rashican upea vapaapotkuosuma toi Siniselle tasapelipisteen
23.8.2019

Sarjakärki Gnistanilla oli paikkansa, mutta edustus venyi ansaitusti tasapeliin.
FC Espoo jatkoi tappiotonta kulkuaan eilen torstaina, kun Kakkosen B-lohkoa selkeästi johtava IF Gnistan vieraili aurinkoisessa Leppävaarassa. Joukkueiden edellinen kohtaaminen oli täynnä tunteita, ja tälläkin kertaa nähtiin varsin kuuma ottelu.
Ensimmäinen jakso eteni maaleitta, mutta kummallakin oli tekopaikkansa. Sinisen ensimmäinen sauma maalintekoon oli Kastriot Kastratilla, joka pääsi kasvotusten Gnistan-vahti Aatu Hakalan kanssa, mutta vieraiden puolustus ehti väliin.
Gnistan sai jakson puolivälissä oivan tilaisuuden siirtyä johtoon, kun Ilmari Hietaa rikottiin 16-alueen kulmilla, ja Tuomas Mustonen pääsi kokeilemaan rangaistuspilkulta. Gnistan-legendan veto painui kuitenkin selkeästi yli maalin, ja lukemat säilyivät tasoissa.
Viitisen minuuttia myöhemmin mentiin toisessa päässä, kun vierasjoukkueen kulmapotkua seurannut vastaisku oli päättyä tuuletuksiin. Kastrati toi palloa ylös röyhkeästi, ja peliväline löysi lopulta Valdrin Rashican takatolpalta, mutta Hakala vei tolppien välissä pidemmän korren.
Gnistan aloitti myös toisen jakson vahvasti, mutta loistomatsin pelannut Heikki Louhivaara oli pallon tiellä kerta toisensa jälkeen. Edes Louhivaara ei voinut mitään pelin avausosumalle - Aleksander Akbar antoi 55. minuutilla yhden Gnistanin lukuisista kulmapotkuista etutolpalle, ja Pekka Sihvola puski pallon vastustamattomasti takakulmaan.
Sinisellä oli oiva tilaisuus nopeaan kuittiin välittömästi maalin jälkeen, mutta Jaakko Oksanen kolisutti takatolpan ohjauksellaan tolppaa. Tasoitus tuli lopulta 64. minuutilla, ja osumasta voidaan puhua kauden maalina - Rashican upea vapaapotku painui yläkulmaan ja Leppävaaran stadion räjähti suosionosoituksiin. Maali tullaan mahdollisesti näkemään FC Espoon somekanavilla viikonlopun aikana.
Viimeisen puolituntisen aikana nähtiin yksi ylärima, kun Cherif Ndiaye pääsi puskemaan vapaapotkun jälkitilanteesta, mutta huippupaikoilla ei juhlittu. Viimeisen kympin aikana nähtiin rumia taklauksia ja kolme varoitusta, mutta tällä kertaa ketään ei ajettu ulos.
Vallun vapari ei tullut puskista
Päävalmentaja Ilir Zeneli toteaa, että päällimmäisenä pelistä jäi hyvät fiilikset. Gnistan tiedettiin vaaralliseksi joukkueeksi, ja oulunkyläläiset osoittivat tämän todeksi kentällä.
- He ovat syystäkin sarjakärjessä. Me emme pystyneet luomaan niin paljoa maalipaikkoja kuin edellisissä otteluissa, sillä Gnistan teki sen meille vaikeaksi, Zeneli pohtii.
- Peli oli etenkin toisella jaksolla aika avointa, kun kumpikin haki maaleja. Gnistan sai paikkoja, ja voimme olla tyytyväisiä pisteeseen.
Kauden edellisessä kohtaamisessa Sininen oli niskan päällä ensimmäisen jakson ajan, ja johti puoliajalla 0-2. Toinen jakso, jonka edustus pelasi kahden vajaalla, ei ole järin vertailukelpoinen muiden 45-minuuttisten kanssa.
- Gnistan oli nyt rohkeampi verrattuna viime peliin. Me olimme silloin ensimmäisellä jaksolla hieman kurinalaisempia kuin tällä kertaa, ja olimme tehokkaampia vastaiskuissa ja tilanteenvaihdoissa.
Rashican fantastinen maali sai Zenelin tuulettamaan rajusti kentällä, mutta se ei tullut hänelle yllätyksenä. Rashican vetotekniikka tiedetään erinomaiseksi, ja vapaapotkumaali oli vain ajan kysymys.
- Se ei ollut mikään vahinko. Vallu on todella taitava pelaaja, josta ei ole mielestäni vielä saatu mitattua kaikkea potentiaalia. Hänellä on vielä paljon annettavaa.
Tasapelipiste sarjakärjeltä pitää Sinisen lohkon neljännellä sijalla. Seuraavaksi joukkue kohtaa paikallispelissä GrIFK:n lauantaina 31. elokuuta - tervetuloa Lepuskiin!
Gnistan-ottelun pöytäkirja