Volter Ryynänen ja Jonas Zaknoun jatkosopimuksiin
15.5.2020
Miesten kakkosen pelit näyttävät käynnistyvän la 13.6. alkaen
Paraikaa armeijan harmaissa vaikuttava Volter Ryynänen (s. 2000) teki debyyttinsä edustuksessa viime kesäkuussa. Hän pääsi avauskokoonpanoon ensi kertaa elokuussa, jolloin hän kiitti vastuusta viimeistelemällä ensimmäisen maalinsa Kakkosessa. Kaikkiaan Ryynänen pääsi kentälle kuudessa sarjaottelussa.
Edustuksen lisäksi sai miesten pelejä alleen reservijoukkueen 11 Kolmosen pelissä, joissa syntyi mukavat neljä maalia. ASM-sarjassa hän pelasi kerran ja mätti peräti viisi osumaa Sinisen 9–0-voitossa JanPa:n vieraana.
Jonas Zaknoun (s. 1996) aloittaa kolmannen kautensa edustuksessa. Hän siirtyi Sinisen riveihin Kolmosen Pöxyistä kesken kauden 2018, mutta oli pelannut aiemmin Kakkosta EsPa:n paidassa.
Viime kaudella laitapelaaja esiintyi yhteensä 16 edustuksen ottelussa. Loukkaantumiset pitivät Zaknounin sivussa kesällä, mutta rooli oli suuri jälleen loppukaudella, jolloin hän uurasti täydet minuutit kuudessa viimeisestä kahdeksasta pelistä.
– Loukkaantumisesta huolimatta minulle jäi hyvät fiilikset kaudesta. Sain itse mukavasti peliaikaa ja pelasimme joukkueena hyvin. B-lohkon kolmossija oli hyvä suoritus meiltä.
FC Espoolla oli Zaknounin kanssa optio kaudesta 2020, ja mies jäi mielellään Leppävaaraan. Hän kertoo tutun sekä osaavan valmentajan, Ari Tiittasen, olevan yksi suurimmista syistä viihtymiselle Sinisessä. Myös olosuhteet sekä joukkuetoverit painoivat vaakakupissa.
– Preseason jäi pahasti kesken, mutta meillä on paljon hyviä uusia pelaajia. Meillä on monta pelaajaa intissä, ja valmistautuminen kauteen ei ole helpoin mahdollinen, mutta luottoa joukkueeseen on. Olen vanhempi kuin suuri osa pelaajista, ja uskon tuovani joukkueeseen kokemusta.
Viime viikkojen ajan Zaknoun on harjoitellut yksin, ja hän on panostanut etenkin laukauksiin. Viime kaudella maalitili jäi avaamatta, mutta nähtäisiinkö kesällä miehen avausmaali edustuksessa?
– Pelasin viime kaudella wingbackinä, enkä päässyt niin usein maalipaikoille. Haluaisin pelata tällä kaudella hieman ylempänä. Tavoitteena olisi tehdä maaleja, mutta ennen kaikkea auttaa joukkuetta menestymään. Tavoitteemme on sijoittua tälläkin kaudella mahdollisimman korkealle sarjataulukossa.