Sinisen junnuista edariin: Erik Valkamo

1.6.2019

Juttusarjassa tutustutaan miesten edustuksen pelaajiin kotiotteluiden alla: FC Espoo – Pallo-Iirot Leppävaaran stadionilla 2. kesäkuuta kello 18:30

Tampere on ollut tällä kaudella mukava vieraspelikohde FC Espoolle ja erityisesti Erik Valkamolle. 18-vuotias laitapakki teki Kakkosen debyyttinsä Ilves/2-voitossa toukokuun alussa, ja iski voittomaalin Tampere Unitedin vieraana tällä viikolla. 

- Se oli mahtava tunne - ei vain se, että tein maalin, vaan se, että se jäi voittomaaliksi ja pystyimme juhlimaan sitä yhdessä joukkueena, Valkamo kertoo päivää myöhemmin.

Valkamo on ollut alkukaudella yksi Sinisen uusista kasvoista. Hän teki virallisen edustusjoukkuedebyyttinsä jo helmikuussa Suomen Cupissa, mutta vastuu on kasvanut pelien myötä. Näyttöpaikat edarissa ovat syntyneet kovan työn kautta.

Miesten pelit alkaneet mainiosti

Valkamo aloitti futisuransa Kasiysissä jo neljävuotiaana. Hän siirtyi FC Espooseen heti kun 2000 syntyneille perustettiin joukkueet, ja on viihtynyt seurassa siitä asti. Matkan varrella Valkamo on muun muassa päässyt juhlimaan ASM-pronssia.

Edustuksen rinkiin pakki nousi talvella. Hän aloitti harjoituksissa, ja pääsi sittemmin pariin harjoituspeliin. Harjoittelu kesti pitkään ennen kuin nuorukainen löysi itsensä pelaavasta kokoonpanosta.

- Kaikilla on aina tavoitteena saada mahdollisimman paljon peliaikaa, mutta olen positiivisesti yllättynyt, että olen saanut näin nopeasti näin ison roolin, Valkamo sanoo. 

- Minut on otettu jengiin todella hyvin vastaan. Jätkät ovat mukavia, ja kaikkien kanssa pystyy juttelemaan. On ollut hienoa, että edarissa on pelaajia myös omasta ikäluokastani.  

Valkamolla sekä hänen mainitsemillaan ikätovereillaan, Tomas Sarikkolalla, Altin Zeqirillä ja Aleksi Juustilla, on tänään lauantaina iso päivä, kun he saavat valkolakit päähänsä. Kiireisen opiskelukevään sekä jalkapallon yhdistäminen on ollut välillä haastavaa, mutta siitä on selvitty.

- Jostain on vain pitänyt löytää aikaa, jolloin hoitaa koulujutut. Se on opettanut suunnittelemaan aikatauluja, ja sain lopulta rutiinin, jonka kautta pystyin yhdistämään opinnot ja futiksen. 

Sunnuntaina sarjanousijan kimppuun

Sininen pelaa kauden kolmannen kotiottelunsa huomenna sunnuntaina, kun sarjanousija Pallo-Iirot vierailee Leppävaaran stadionilla. Kotijoukkue lähtee taisteluun lohkokärjessä - viidestä ensimmäisestä ottelusta on irronnut neljä voittoa sekä yksi tasapeli.

- Meillä oli kovat tavoitteet jo ennen kauden alkua​, ja ensimmäiset pelit ovat antaneet meille paljon itseluottamusta. Olemme saaneet onnistumisia, ja tunnemme, että voimme oikeasti voittaa koko lohkon, Valkamo toteaa.

Niin ikään viisi ottelua pelannut Pallo-Iirot löytyy B-lohkon keskikastista. Joukkue on päästänyt vain kuusi maalia, mutta maalinteko on tuottanut raumalaisille ongelmia, ja verkko on heilunut vain viidesti.

Pallo-Iirot lähtee sunnuntain kamppailuun tappio niskassaan, kun Gnistan kävi helatorstaina ryöstöretkellä Raumalla. Vierasotteluissa englantilaisen Scott Greenin luotsaama ryhmä on ollut vahva - kolmesta reissupelistä on irronnut komeat seitsemän pistettä.

Päävalmentaja Ilir Zeneli odottaa vieraista kovaa vastusta. Tiedossa on, että Pallo-Iirot pelaa suoraviivaisesti, ja on kaikin puolin kettumainen vastus.

- Joukkueesta löytyy kokeneita pelaajia. He ovat vahvoja pelitavassaan, ja meidän täytyy ottaa heiltä vahvuudet pois. Samalla meidän tulee olla todella vahvoja omassa pallollisessa tekemisessämme. 

"Ekin" vinkki junnuille: "Älä pelkää virheitä, ja opi, kun niitä tulee".

Juttusarjan aiemmat osat:
Samuli Heiska
Arttu Auranen