Miesten edustus hienoon 2-0 voittoon Iiroista

30.6.2020

Kuva Teemu Levänen
Kuva Teemu Levänen
Kuva Teemu Levänen
Kuva Teemu Levänen
Kuva Teemu Levänen
Kuva Teemu Levänen
Kuva Teemu Levänen
Kuva Teemu Levänen
Kuva Teemu Levänen
Kuva Teemu Levänen

FC Espoon miehet ottivat kauden avausvoiton kotikentältään su-iltapäivänä, kun 389:n katsojan silmien alla Pallo-Iirot kaatui 2-0 (1-0)

 

Ottelun ratkaisuhetkiä elettiin avauspuolikkaan 40 minuutilla, kun FC Espoo sai sivuvaparin hyvästä paikasta kuudentoista alueen kulmalta. Kovan ja kierteisen vaparin antoi sinisten Oliver Gunes, ja maalin edestä pallon ohjasi verkkoon kotijoukkueen Mosawer Ahadi ennen Iiro-maalivahti Henri Saarista. Raumalaiset prostestoivat maalia voimakkaasti käsivirheeksi, ja jälkiseurauksena lopulta Aleksi Arvela ajettiin punaisella kortilla ulos vielä ennen kuin Raumalaiset jatkoivat peliä keskiympyrästä.

 

Toinen 45minuuttinen alkoi siten, että oli vain ajan kysymys milloin miesylivoimalla pelaava FC Espoo iskee iltapäivän toisen maalinsa. Viimeiset ratkaisut olivat kuitenkin joukkueelle vaikeita, eikä ratkaisua tullut ennen kuin 89:lla minuutilla Haris Ibrahimovicin toimesta pallo toimitettiin Raumalaismaaliin toistamiseeen, ja peli oli sillä selvä. 2-0 voitto ja joukkue suuntaa kohti seuraavaa paikallispeliä Grifk:a vastaan ensi viikon sunnuntaina 5.7.

 

FC Espoo

VAIHTOPELAAJAT

 

P-Iirot

VAIHTOPELAAJAT

 

VAIHDOT

-+ 
21 Zaknoun Jonas9 Lemarie Antoine59'
80 Ahadi Mosawer11 Ademaj Pashtrik66'
30 Günes Oliver22 Massinen Jani-Petteri87'
-+ 
10 Gomes Ramos Nicolas22 Silvennoinen Topias71'
28 Haromo Leevi21 Fofana Haya71'
32 Babb Markus9 Akuvuo Chinedu71'

 

 

MAALINTEKIJÄT

80 Ahadi Mosawer40'
10 Ibrahimovic Haris89'